10 syytä hymyyn

Välillä on hyvä listata asioita, joista on onnellinen juuri tällä hetkellä. Ja asioita, joiden ajatteleminen tuo hymyn kasvoille.

Vaaleanpunainen. On aina yksi lempiväreistäni, ja sitä löytyy niin vaatteista, sisustuksesta kuin kukistakin. Ja tietysti roosasta nauhasta! Ja lokakuussa lähiperheeseen syntyy pieni tytöntylleröinen, en malta odottaa vauvantuoksua.

Uudet vaatteet. me&i julkaisi lokakuun alussa warm&cosy vaatteet syksyn mallistoon, ja mukavuuden ja käytännöllisyyden lisäksi vaatteet ovat kivan näköisiä.

Syksy. On aika ihanaa käpertyä vaan sohvalle teekuppinsa kanssa, sytyttää kynttilöitä ja nauttia siitä, että ei tarvitse lähteä mihinkään.

Äiti ja Isä. Äitinä osaa arvostaa omaa äitiä ja isäänsä entistä enemmän. Meidän välit ovat aina olleet läheiset, mutta Maxin syntymän jälkeen vieläkin läheisemmät.

Reippaat lapset. Meillä on miljoona syytä olla ylpeitä reippaista lapsistamme.

Hyvät elämäntavat. Pidän huolta itsestäni, ja siksi jaksan tehdä paljon asioita.

Mies. Joka ymmärtää, haastaa, kommunikoi ja rakastaa.

Työt. Työt ovat iso osa arkea, ja olen onnekas kun viihdyn niin hyvin tehtävissäni. Lisäksi saan kicksejä menestymisestä.

Koti. Meillä on ihana

Lue koko postaus tästä