30 KYSYMYSTÄ & 30 VASTAUSTA

Tykkään tunnetusti vastailla erilaisiin blogihaasteisiin, ja monessa blogissa onkin viime aikoina kiertänyt tämä 30 kysymystä, 30 vastausta haaste. Nappasin kysymykset Saijiksen blogista, joten katsotaanpa mitä vastauksia itseltäni löytyy…

P1010027

Avioliittoja: Nolla. Olen vielä melko nuori, joten en koe että avioliitto olisi itselleni vielä niin ajankohtainen. Toki haluan kyllä jossain vaiheessa naimisiin, mutta vielä ei asian kanssa ole niin kiire 🙂
Kihloissa: Ei. Toistaiseksi näin on ollut ihan hyvä, eikä sormus sormessa muuttaisi periaatteessa mitään. Kaikki tapahtuu ajan kanssa, enkä koe tälläkään asialla olevan mitään hoppua, vaikka moni onkin jo kysellyt mahdollisten kihlojen perään 🙂
Lapsia: Ei niitäkään. Biologinen kelloni ei tikitä vielä varmaan moneen vuoteen, mutta en ole mitenkään ehdottomalla linjalla, etteikö lapsia voisi joskus tulevaisuudessa tulla. Tällä hetkellä en kuitenkaan näe itseäni äitinä vielä pitkään aikaan.
Lemmikkejä: Elin koko lapsuuteni eläinten parissa ja niin kissat kuin koiratkin ovat olleet osana perhettäni, mutta tällä hetkellä emme omista lemmikkiä. Jossain vaiheessa haaveena olisi kyllä ottaa jompi kumpi, kissa tai koira, mutta tällä hetkellä koen sen ehkä liian sitovaksi tämänhetkiseen elämäntilanteeseen nähden.

P9090045

Leikkauksia: Tarkemmin kun rupesin miettimään, niin kaksi niitä taitaa olla. Viime syksyn aikana itseltäni poistettiin kaikki neljä viisaudenhammasta kahdella eri kerralla, joista alimmaiset hampaat leikkaamalla. Missään muussa leikkauksessa, saatika nukutuksessa en kuitenkaan ole ollut.
Tatuointeja: Ei ole. Olen monta kertaa miettinyt, että jokin tatuointi voisi olla kiva, mutta haluan sillä olevan jokin syvempi merkitys itselleni. En missään nimessä ottaisi tatuointia pelkästä hetken mielijohteesta, joten tämäkin asia jääkööt vielä muhimaan pääkoppaan 🙂
Lävistyksiä: 5 niitä taitaa yhteensä olla. Korvissa kahdet kummallakin puolella (joista ylemmät tein joskus teinivuosinani itse nastalla, oh my :D), sekä napakoru. En oikeastaan koskaan enää pidä kaksia korviksia samaan aikaan, mutta jotkin painavemmat saatan laittaa ylempiin reikiin, jotta alimmaiset ei venyisi liikaa.
Muuttoja: Hmm.. tätä täytyi hetki miettiä, mutta 6 taitaa olla oikea luku! Lapsuuden ja nuoruuden aikana muuttoja oli eniten, kun muutin mm. vanhempieni luota toiselle ja nyt aikuisiällä kaksi, kun ensin muutin mieheni luo ja viime vuonna asetuimme vihdoinkin tähän nykyiseen kaksioomme.

P9060010

Ottanut lopputilin: Kerran.
Ollut saaressa: Joskus pienenä varmasti kyllä, mutta viime vuosilta en oikeasti muista onko missään saaressa tullut ainakaan kovin usein käytyä.
Autosi: Omaa autoa en omista, mutta yhteisesti mieheni kanssa ajelemme mustalla Honda Civic Type R:lla.
Ollut lentokoneessa: Kyllä, neljän reissun verran, mutta varmasti tulevaisuudessa vielä monen monta kertaa. Tykkään lentämisestä, vaikka olenkin ehkä se vainoharhaisin matkustaja, ja sydän pomppaa kurkkuun kaikkien epämääräisten äänien takia, hahah 😀
Onko joku itkenyt vuoksesi: Sekin on tapahtunut.
Ollut rakastunut: Kyllä, tälläkin hetkellä 💕
Ollut ambulanssissa: En onneksi.

P9090053

Luistellut: En edes muista milloin viimeeksi, ehkä kolme vuotta sitten? Nuorempana tuli luisteltua joka talvi, ja aina kavereidenkin kanssa sovittiin luistelutreffit jäälle, mutta nykyään pelkään vaan enemmän sitä että kaadun 😀 Ehkä tulevana talvena voisi taas yrittää kaivaa ne luistimet esille!
Surfannut: En kertaakaan. Näyttää hauskalta, mutta myös älyttömän rankalta ja haastavalta puuhalta. Toki olisi joskus mielenkiintoista kokeilla, miten itse selviytyisin laudan päällä!
Ollut risteilyllä: Montakin kertaa. Tallinna ja Tukholma taitaa olla ne perinteisimmät kohteet, ja Tukholman risteilylle olisikin kiva lähteä taas pitkästä aikaa (jo ihan laivan buffetinkin takia, hhah).
Ajanut moottoripyörää: En, mutta kyydissä olen ollut viimeeksi nyt kesällä, kun kävimme isäni kanssa pienellä ajelulla!
Ratsastanut hevosella: Tätä ei ole itseasiassa tapahtunut kertaakaan. Joskus pienenä olen tainnut istua hetken ponin selässä, mutta siihen se on sitten jäänytkin 😀

P1010200

Lähes kuollut: En kai?
Ollut sairaalassa: En onneksi tätäkään (kop kop).
Suosikkihedelmä: Mango, ananas, banaani. Tämäkin vaihtelee vähän kausittain!
Aamu vai ilta: Pakko se on kai myöntää, että olen enemmän aamu- kuin iltavirkku. Yleensä vapaapäivinäkin herään jo viimeistään 9 kieppeillä, ja rakastan syödä hyvän aamiaisen kaikessa rauhassa. Tykkään kyllä illoistakin, mutta säännölliseksi muovautuneen unirytmini takia myöhään valvominen tuottaa joskus hieman tuskaa 😀
Lempiväri: Valkoinen, vaaleanpunainen, harmaa. Lisäksi näin syksyisin viininpunainen on ehdoton lemppari!
Viimeisin puhelu: Itseasiassa eilen sain puhelun jostain oudosta numerosta, ja vastatessani en sitten ollutkaan se oikea henkilö, jota tämä ihminen oli tavoitellut?
Viimeisin viesti: Whatsappissa eilen illalla mieheni kysyi laitetaanko sauna päälle kun pääsen töistä. 

P1010009

Kahvi vai tee: Tähänkään en osaa enää suoralta kädeltä vastata. Ennen olisin automaattisesti vastannut kahvin, mutta nyt olen vähentänyt sen juomista huomattavasti, joten pakko kai vastata 50/50.
Kissa vai koira: Kummassakin on hyvät puolensa, mutta ehkä kuitenkin enemmän koen olevani #crazycatlady 😉
Paras vuodenaika: Kesä, ehdottomasti! Kesällä kaikki tuntuu olevan jotenkin huolettomampaa ja ihmiset ovat iloisempia, mikä oikeasti näkyy siinä yleisfiiliksessä. Hyvänä kakkosena tulee loppukevät, kun luonto alkaa jo hiljalleen vihertää ja herätä eloon
***

Ihanaa viikonloppua kaikille, nautitaan tästä syksystä! 

Lue koko postaus tästä