5 kuvaa + 5 tarinaa

Koska kuvat ja tarinat niiden takaa on aina mielenkiintoistaa kuultavaa (ainakin allekirjoittaneen mielestä, joka on yltiöutelias luonteeltaan), joten ajattelin tehdä tällaisen postauksen missä avaan viiden vanhemman kuvan taustaa arkistojeni kätköistä. 

Yritin valkata teille nähtäväksi kuvia, joiden taustat muistaisin parhaiten ja joiden takaa löytyisi ehkä enemmän tai vähemmän mielenkiintoisempi tai hauskempi tarina. Katsotaampa, onnistunko säilyttämään teidän mielenkiinnon loppuun saakka!

1.

Tämä kuva on otettu muistaakseni vuonna 2003  ihka ensimmäisellä digikamerallani, jonka sain joululahjaksi. Muistan, että mulla oli päällä punainen huppari ja tää tuntui ihan älyttömän siistiltä kuvaidealta ja vitsi olin mielissään, kun opin vielä muokkaamaan kuvan niin, että ruusu oli ainoastaan värillinen. Oi niitä aikoja. Tää kuva muuten tuli toiseksi muistaakseni vuonna 2006, kun olin amiksessa, jossain ammattikoulujen välisessä valokuvauskilpailussa! En vaan kuollaksenikaan muista mikä kilpailun nimi oli tai mikä tän kuvan aihe/nimi oli.

2.

Tää kuva on otettu Saksassa alkuvuodesta 2009. Työskentelin siis 2008-2009 au pairina Frankfurtissa. En muista ravintolan nimeä, mutta olin siellä suomalaisen

Lue koko postaus tästä