7x TAVOITETTA VUODELLE 2019

Kaikkihan jo tietävät, että rakastan listojen tekemistä ja myös vuoden vaihtuminen luo mahdollisuuden miettiä tulevan vuoden tavoitteiden listaamista. Uusi vuosi, uudet mahdollisuudet ja aivan uudet tavoitteet! Koko vuosi aikaa toteuttaa unelmiaan ja tavoitteitaan. 🙂 1. Haluan oppia ottamaan rennommin ja nauttimaan jokaisesta hetkestä
2. Remontoi ja sisustaa kotia. Saa vihdoinkin yläkerran remontti loppuun ja aloita alakerran remppa.
3. Kehity valokuvaamisessa ja bloggaamisessa ja ole aktiivisempi sekä blogissa että somessa. 
4. Panosta parisuhteeseen, ystävyyssuhteisiin ja muihin ihmissuhteisiin enemmän.
5. Panosta muiden lisäksi myös itseesi ja omaan hyvinvointiisi. Muun muassa hyvien yöunien, terveellisen ruoan ja liikunnan merkeissä. Mahdollisesti myös tiputtaa nuo loput raskauskilot, jotka ovat jämähtäneet näköjään pysyvästi.

6. Rajata ruutuaikaa. Iphonella on helppo seurata puhelimella vietettyä aikaa ja olen huomannut käyttäväni ihan älyttömiä aikoja vain puhelimen selaamiseen. Haluan rajoittaa tätä ja viettää sen kaiken ajan paljon paremmin esimerkiksi Elianin kanssa leikkien.

7. Matkustella niin kotimaassa kuin ulkomaillakin! Haluan nähdä ja kokea uusia juttuja. Lentokoneeseen en silti ole valmis

Lue koko postaus tästä