A-Ö lemppari tv-sarjat osa 2

Alottelin viikko sitten uuden sarjan, jossa esittelen lemppari tv-sarjojani. Tänään oli suunnitteilla eräs toinen postaus, mutta kiireessä en sitä kerennyt toteuttamaan. Niinpä tv-sarjoilla jatketaan tänäkin sunnuntaina. Tällä kertaa mukana on myös pari sarjaa, joita esittelin jo aikaisemmin kesällä kirjoittamassani postauksessa. Niistä en rupea uudestaan kirjoittelemaan, vaan ne kaikki löytyvät täältä. Aakkosten ensimmäinen osa puolestaan löytyy täältä.
 F 
Foylen Sota
Foylen sodasta kirjoittelinkin jo kesällä, eli siitä pääsette lukemaan klikkaamalla tästä. Samassa postauksessa kirjoittelin myös Full House sarjasta, joka on yksi niitä harvoja komediasarjoja, joista tykkään.
 G 

Grantchester
Grantchesterissä on samankaltaista tunnelmaa kuin Foylen sodassa tai nuoressa Morsessa. Sarja sijoittuu 50-luvulle ja päähenkilönä sarjassa seurataan pappina työskentelevää Sidney Chambersia. Sarjan alussa Chambers on vakuuttunut ettei itsemurhaksi todettu kuolemantapaus itsemurha ollut ja hän alkaa itse tutkimaan tapausta häiriten erityisesti Inspector Geordie Keatingin työtä. Sidney Chambers on nuori ja alkoholisoitunut pastori, joka kantaa harteillaan toisen maailmansodan traumoja. Pastorina Sidney saa kuitenkin monet avautumaan hänelle poliisia herkemmin ja hän pyrkii

Lue koko postaus tästä