Äiti, varaudu pitkään pinnaan liikkuessasi lasten kanssa

Viime viikonloppuna ollessani Jumbossa nuorimmaisen kanssa tuli puhetta kavereiden kanssa miten liikkuminen muuttuu radikaalisti lasten saannin myötä. Tästä saatiin taas ihan konkreettinen esimerkikki, kun kaverit koitti rynniä heti ekoille vastaantuleville liukuportaille, mutta minä jouduin etsimään hissin, että pääsisin etenemään toisiin kerroksiin rattaiden kanssa. Flamingon puolella erityisesti rattaiden kanssa liikkuminen saattaa olla melkoinen shokki ekalla kerralla, kun on tottunut että ravintoloihin pääsee kätevästi niillä liukuportaille, jotka tulevat suoraan nenän eteen. Rattaiden kanssa puolestaan joutuu kiertämään tyyliin parkkihallin puolelta, että pääsee alas tai ylös. 

Matkustaminen metrolla
Tänään puolestaan oltiin Hakaniemessä ja päätettiin vaihtelun vuoksi mennä metrolla. Olen ehkä kerran tai pari mennyt rattaiden kanssa metrolla, joten reitit eivät ole piirtyneet mieleen. Hakaniemen torilla on erityisen mielenkiintoista yrittää etsiä oikeaa reittiä, kun mahdollisia sisäänpääsyjä on monta, mutta yleensä sieltä menee vain liukurappuset. Onnistuttiin kuitenkin löytämään heti oikea ovi ja sitten vaan mentiin 3 eri hissin kautta metroon. Ei siis ihan ihan se suorin reitti varmasti,

Lue koko postaus tästä