Alima Pure satin matte mineraalimeikkipohja

Pitkästä aikaa olisi vuorossa postausta mineraaimeikkipohjasta!

Olen jo niin vannoutunut mineraalimeikkipohjien käyttäjä, etten oikein osaa enää käyttää ”tavallisia”. Tätä nykyä myös mineraalipohjien saatavuus on helpottunut ja laajentunut huomattavasti siitä mitä se vaikka 2010 -luvun alussa oli.
Ja hyvä niin!

Tällä kertaa vuorossa on Alima Puren Satin Matte mineraalimeikkipohja, jonka ostin I love me- messuilta Jolien pisteeltä. Meikkipohja oli messuilla sopivasti tarjouksessa, joten totta kai se oli oiva tilaisuus kokeilla uutta merkkiä – etenkin kun vanha EDM:n meikkipohjani oli jo niin vähissä, että ostoslistaani kuuluikin uusi meikkipohja.

(Oikeastaan tässä postauksessa mennäänkin aika paljon vertaillen tätä Aliman meikkipohjaa vanhaan luottotuotteeseeni. Itse kun koen paljon helpommaksi arvostella samankaltaisia tuotteita keskenään.)

Alima Puren pohja on pakattu samanlaiseen, hyvin yksinkertaiseen mustakantiseen purkkiin kuin mitä merkin poskipunakin on. Meikkipohjassa purkin pohja on kylläkin hieman suurempi tilavuudeltaan kuin poskipunassa, sillä tuotetta on (onneksi) enemmän.

Ja näin by the way, myös Inglotin hienojakoisen korostuspuuterin pakkaus on hyvin samanlainen kuin näissä Aliman tuotteissa. Aliman pakkauksissa

Lue koko postaus tästä