Alkukevään retkipäiväkirja

Alkukevään aikana tein aika monta pienehköä keväänseuranta- ja linturetkeä, joista haluaisin kirjoittaa ja jakaa tuokiokuvia ennen kuin hypätään toukokuun meininkeihin. Olen naputellut tänä keväänä liian vähän retkikertomuksia, joten nyt on aika koota otteita helmi-, maalis- ja huhtikuun varrelta retkipäiväkirjakoosteeksi.


Halikonlahdella hirveässä säässä
Jonkinlainen henkinen kevätretkeilykauden avaus oli helmikuun puolivälin pikkuretki Saloon Halikonlahdelle. Tarkoituksena oli tavata Saloon muuttanutta kaveria ja käydä vähän ulkoilemassa linturetkeilyn merkeissä. Suunnitelmasta pidettiin kiinni, vaikka tuuli pauhasi 15 m/s ja paiskoi sadetta vaakasuoraan. Painelimme urheasti Halikonlahden uudemmalle lintutornille.

Retken kiinnostavimpiin lintuhavaintoihin kuuluivat vähän yllättäen niinkin arkiset linnuit kuin naakat, joita oli paikalla sadoittain, ja runsaslukuisina ja äänekkäinä ne vetivät huomion puoleensa. Laulujoutsenia – oletettavasti talvehtineita – näkyi kolme. Myös talvisin vähän harvinaisempia kyhmyjoutsenia oli peräti kahdeksan, joista viisi oli nuoria. Lisäksi havaittiin lähinnä lokkeja.

Olimme aikeissa marssia koko kierroksen puhdistamon vanhojen altaiden ympäri, mutta meri olikin hivuttautunut tien yli niin, ettei timalitornilta päässyt eteenpäin. Kevättalvi oli ollut ylipäätään tulvainen, ja tässä

Lue koko postaus tästä