Ärsyttää simona

Postausideat syttyy aina kuin lamppu, naks päälle ja se on siinä ja koskaan en tiedä mitä minäkin päivänä pukkaa. Tänään oli aivan selvää, että nyt pitää purkaa vähän sydäntä eli kaikkea mikä mieltä ärsyttää. Sitten mietin, eihän niin saa tehdä, ei ole lupa olla negatiivinen,  koska se on rumaa sekin ja on kaunista olla aina vain positiivinen. Mutta eihän maailma ole pelkästään kaunis, ei kukaan voi olla jatkuvassa onni-ja autuustilassa. 

No johan olenkin viime aikoina lässytellyt paljon, miten  näin on hyvä, miten juuri tässä vartalossa on hyvä, miten tässä iässä on hyvä ja ”Mitä jos postauksen” kautta, miten olenkin päätynyt tähän hyvään pisteeseen. No eihän se niin mene, ei elämä ole yhtä auvoa ja välillä potuttaa vaan kaikki ja ihan vailla mitään syytä. 

Eilen heräsin oikein hyvällä tuulella, mutta sitten kasaantui erinäisiä juttuja. Tulin suorastaan pahalle päälle ja olenkin vieläkin ärsyyntyneessä tilassa. Olisipa muuten mielenkiintoista, jos tämä tila vaan jatkuisi, eikä ikinä menisi ohi? 

Jeps lässynlää on inhimillistä välillä tuntea toivottomuutta, verrata itseään muihin, tuntea itsensä huonoksi tai olla vaikka vaan hormonaalisessa ärsytystilassa. Jälkikäteen sitä miettii, kun olo on puhdistunut, että kuka hitsi riivasikaan kroppani ja mieleni muutamaksi päiväksi. Totta on, että joskus sitä ei oikein ole oma itsensä. 

Ajattelin sitten tämän tilan helpottamiseksi listata muutamia asioita, jotka ärsyttää ja tämän jälkeen mennä purkamaan ärsytystä vielä valtaisiin (yök mitä hommaa) lumitöihin. Sinne jos minne toivon mukaan ainakin ärtymys katoaa lopullisesti vaikka muuten potuttaa tuo lumimäärä aivan valtavasti. 

Totta kai voisin yleismaailmallisen hyvän ilmapiirissä kertoa ärtymyksistä maapallon, luonnon, ihmisten-ja eläinoikeuksien kannalta, mutta koska ärsyyntynyt ihminen on sillä hetkellä aikalailla täynnä itseään, kerron vain subjektiivisista ärtymyksen kohteista. 

Esimerkiksi sellainen on ärsyttävää, että jaetaan Facebookissa jokin mielidejuttu, jonka on kirjoittanut joku alan ammattilainen, sitten tässä kohden ylistetään itseä, että minähän en koskaan toimi näin ja samalla dissataan muita, jotka ovat toimineet lehtijutun vastaisella tavalla. Nyt niihin omiin ajatuksiin ja tekoihin tai tekemättä jättämisiin on vielä joku lehden mielidejuttu ja alan ammattilainen tukena, että kyllä sitä ollaan niin hyviä ihmisiä ja muut eivät tietenkään ole. 

En kestä itsensä nostamista toisten kustannuksella, en vähättelyä missään korkkiruuvinkaan kierossa muodossa. Kommentit, kun iloitsen jostain ja siihen kuitataan ”no sehän on niin nähty”, saavat kiemurtelemaan ja näkemään punaista. Tai yritetään salaa pumpata tietoa ja sivulauseessa dissataan ja sanotaan, että ihan siksi kysyn, ettet sinä vaan saa jotain vähemmän että sinun hyvää tässä vaan ajattelen. Juu minun hyväksihän sitä tietoa yritetäänkin pumpata ja samalla vielä lähdetään siitä oletusarvosta, että toinen on tietenkin minua parempi. Voi elämän kevät sanon mä!

Onpahan eräs ihminen kysynyt minulta, mitä painoit, kun odotit lapsiasi viimeisilläsi, ”nooh jotain 80kg” vastasin ja siihen tuli vastaus ”ai minä painoin 49kg”. Kyllä te tiedätte minkälaiseen korkkiruuvin kieroon piikittelyyn nyt viittaan. Tai ”onhan nuo kirjahyllyt ihan kivat, jos niissä ei olisi noita krumeluureja kohtia” ja sitten menee ja teettää itselleen ihan samanlaiset. Apua mikä näitä ihmisiä vaivaa?!

Koomiset lapsukset kestän hyvin, tyyliin onpa sulla hyvä kamera, koska ”sun naama näyttää niin kapealta itse kuvassa”. Tälläinen laukominen on vain inhimillistä ja jokaiselle näitä sattuu ja sitä paitsi tiedostan naamani olevan pullea, eli ei hätää. Jopa naurattaa mokomat, silloin kun ne on viattomasti sanottuja, eikä laskelmoituja piikkejä. Mutta mistä erottaa kumpi on kumpaa?

No eipä niitä heti erotakaan, ensin sitä nielee kaiken ja ajattelee, että kylläpä toiselta tulee nyt sammakkoja. Sitten alat huomaamaan, etteivät ne sammakot ikinä lopu ja niitä usein lauotaan myös silloin harkitummin ja enemmän, kun on muuta yleisöä paikalla. On varmaankin jollain lailla tyydyttävää tehdä toinen naurunalaiseksi ja samalla kokea erinomaisuutta itsestään. 

Mietin onko itsessäni enää kohtaa, johon joku ei olisi joskus puuttunut, sillä äitiydestänikin on sanottu ”ei uskoisi, että niinkin boheemi ihminen kuin sinä, voi olla noinkin hyvä äiti”.  No jos nukuin 19-vuotiaana koko kesän sohvalla, koska en jaksanut vaihtaa lakanoita, niin ei se tarkoita, että tänä päivänä vieläkin toimin niin. Voisin jatkaa näitä loukkauksen sanoja täällä loputtomiin, mutta ei kannata, sillä kertovat vain omasta pienuudestani, että joitakin loukkauksia  kannan ilmeisesti loppuelämäni sisälläni. 

Eikä edes se loukkaus vaan ärtymys itseään kohtaan, että miksi olen antanut tehdä itselleni näin ja vuosia, miksi en ole repäissyt itseäni näistä ihmissuhteista ajoissa pois  tai sanonut takaisin tai kertonut miltä sanotut sanat tuntuu. 

Olen omia tyttäriä yrittänyt opettaa sanomaan takaisin (en tiedä onko se kasvatuksellisesti järkevää vaan omien traumojen kokemaa, että toivoisin heidän puolustavansa itseään, eikä nielevän kaikkea, kuten itse lapsena tein), mutta niin ovat omatkin tyttäreet vastanneet, etteivät halua sanoa takaisin, koska eivät halua loukata toista ihmistä. 

No sotahan siitä tulisikin, jos kaikki räiskisivät toisilleen mitä vaan eli ilmeisesti aina tulee olemaan ihmisiä, jotka paukuttaa suustaan mitä haluaa ja aina niitä sovinnollisempia, jotka nielevät sielunsa ja vatsansa uumeniin kaiken. Vatsalla viittaan siihen, että loukkaus ei tunnu vain mielessä vaan se ottaa fyysisesti aina koko kroppaan. Syntyy kokonaisvaltaisesti huono olo.

Tiedostan kyllä rakkaan anoppini sanoin, että tietynlaiset ihmiset ovat vain huonolla itsetunnolla varustettuja kakkapäitä. Mutta joskus on se heikko hetki itselläkin ja sanat osuu ja uppoaa ja viiltää niin vietävästi. 

Mutta eilen tuli mitta taas pitkästä aikaa täyteen ja moni sanottu lause purkautua jostain takaraivon umpiosta taas eloon ja muistutti menneistä loukkauksista. Mikä harmittaa rutosti, olenko näin heikko, onko kaikki sittenkin kirjoitettu mieleni kiveen, eikä hiekkaan, miksi on elefantin muisti, enkö osaa päästää irti, miksi olen näin heikko itsekin? Olenko haukkujaani parempi vai samalla viivalla vain kolikon eri puolella samoine heikkouksine ja pikkumaisuuksineni. 

Että tälläisissä tunnelmissa tällä kertaa ja nyt sitten sitä lunta luomaan ja tähän tekisi mieli oikein jysäyttää suomalainen voimasana, joka alkaa p-kirjaimella, mutta kun en blogissa kiroile, niin sanottakoon sitten ”himputti”,  jossa ei ole lainkaan sitä ytyä ja voimaa mitä tähän hetkeen tarvitsisin.  Menen samalla ja isken lumipallon omaan naamaan, että tulee vähän ryhtiä taas tähän olemiseen. 

Miten siellä, onko siellä muita norsun muistin omaavia, vai onko loukkaus sinulle kirjoitettu vain hiekkaan? Miten päästä näistä yli, onko hyviä neuvoja, sillä välillä näitä ei muistakaan ja sitten joku kipupiste aukaistaan ja sehän onkin taas siinä, mätää tihkuva paise sisuksissani. 

Iloista päivää kuitenkin kaikille ja hei ärsytys on inhimillistä ja mielestäni AINA onnelliset ihmiset ovat vähän ärsyttäviä, hehe. Tai ainakin tänään tuntuu siltä, koska ehkä olen heille vaan vähän kateellinen. 😉 Pus. 

*Kuvilla ei ole niin mitään tekemistä tämän postauksen kanssa, mutta keksipä tässä kuvia aiheeseen ”ärsytys”, hih. 




Lue koko postaus tästä