#astarakentaja2019

Käytiin T:n kanssa pyörähtämässä tänään Asta Rakentaja- messuilla, kun remppailun suhteen on uudet ideat ja toteutustavat aina tervetulleita. Olisin halunnut mennä messuille tuttuun tapaan jo perjantaina, mutta aikataulullisista syistä päästiin messuilemaan vasta tänään. Onneksi messut eivät tänänkään vuonna pettäneet ja saatiin keräiltyä ideoita talteen. Oltiin tänä vuonna ihan puhtaasti metsästämässä ideoita kodinhoitohuoneeseen, sillä vaikka se piti rempata jo viime vuonna, niin aina ei kaikki mene niinkuin Strömsössä. Viime kesänä rakennettiin kesäkeittiö takapihalle kodinhoitohuoneen sijaan, joten ollaan nyt about samassa tilanteessa kuin vuosi sitten, hehe! 🙂

Kuten viimeiset pari vuotta, niin ollaan kerätty ideoita kodinhoitohuoneen suhteen – nyt ollaan aika pitkälti päädytty siihen, että pesukone ja kuivuri nostetaan noin ylös ja laatoituskin tulee vastaavan tyylisesti. Tässäkin on vaan kaappien runkojen suhteen todella monta toteutustapaa, sillä rakenteen pitää kuitenkin kestää koneiden paino sekä se tärinä, kun koneet linkoaa. Lisäksi pitäisi kuitenkin tietää,että kuinka niitä putkia vedetään, kun koneissa oli niidenkin suhteen eroja. Ja

Lue koko postaus tästä