ASU TÄYNNÄ SUOSIKKEJA

Aurinkoista sunnuntaita sekä tietysti ihanaa naistenpäivää kaikille naisille 🙂

Tänään on todella hyvä fiilis, kun aurinko paistaa ja takana on hyvin nukuttu yö. Tänään sunnuntaina on ihanaa makoilla sängyssä ja olla ihan rauhassa. Auringosta inspiroituneena ajattelin käydä tänään pienellä lenkillä sekä hoitaa muutaman koulujutun loppuun, kerrankin hyvissä ajoin. Mitä suunnitelmia teillä on tälle päivälle?

Tämä ensimmäinen maaliskuun viikko on ainakin omalla osallani kulunut reippaasti kouluhommien parissa. Olin viime viikon hiihtolomalla ja silloin muun muassa piipahdinkin Helsingissä, aloin ajamaan nyt autoa opetusluvalla ja kävin salilla useaan otteeseen kun kerrankin oli aikaa. Tällä viikolla aika on siis kulunut koulukirjojen ja esseen kirjoittelun parissa, ripsihuollossa ja olen myös jokainen ilta käynyt aikaisin nukkumaan ja se on ollut ihanaa! Rutiinit ovat taas palanneet elämään ihanan viikon loman jälkeen.

Kuten kirjoitin edellisessä postauksessani, kevät on todella inspiroivaa aikaa. Varsinkin auringon paistaessa mielikin muuttuu iloisemmaksi. Itse asiassa kevät varmaan onkin lempi vuodenaikaani. Onneksi kevät menee kuitenkin aina

Lue koko postaus tästä