Autetaanko erityislasta meidän perheessä kevyemmin perustein kuin sisaruksiansa?

Olen varmasti tämänpäiväisestäkin aiheesta jo useampaan otteeseen kirjoitellut mutta koska se on jälleen arjessamme pinnalla, turisen siitä vielä kerran. 
Joudumme päivittäin H:n kanssa tsemppaamaan, että vaadimme jokaiselta lapseltamme yhtä paljon samoja asioita. Piippis pääsee siitäkin huolimatta usein helpommin pinteestä kuin sisaruksensa. On niin helppo tuudittautua ajatukseen että ”oppii hitaammin koska kehitysvamma – on siis ihan ok auttaa vähän enemmän”.
Onneksi kaikki erityislasten vanhemmat eivät toteuta tätä samaa lepsuilulinjaa.

Miksi olemme havahtuneet tähän kunnolla vasta nyt? Koska eskarissa avustajat kertoivat, että neitokaiselta onnistuu jo ihan hienosti omien vaatteiden riisuminen ja joskus jopa pukeminenkin. Koska he kertoivat myös sen, että neiti syö ihan reippaasti itse. Ja että se syö jopa porkkanaraastetta?! Tai makkaraa?!


Meitä on siis höynäytetty täällä kotona pahanpäiväisesti. Lapset ovat ovelia. Vetelevät vanhempiansa juuri oikeista naruista, mokomat. Toki on selvää, että jos aina jäisimme odottelemaan Piippiksen pukemista tai riisumista, olisi arkemme huomattavasti hidastempoisempaa. Aina se ei vaan lapsiperhearjessa passaa aikatauluihin.  Kinkkinen tilanne siis

Lue koko postaus tästä