Born Pretty ja henkilökohtainen ihmettelynaihe

Born Pretty on edullinen ja hyvä kynsilakkamerkki. Viimeksimainittu tarkoittaa sitä, että jälki on kiiltävää, kiilto pysyy hyvin, eikä lakka lohkeile kovin nopeasti sen jälkeen, kun se on kynsissä. Minulla kestää viikonkin ihan hyvin samalla lakkauksella.


Minulla on muutamia merkin kynsilakkoja, ja ihan pakko näyttää teillekin, miten kauniilta hololakka numero 06 näyttää auringonvalossa. Eihän valokuva sitä kauneutta täysin toista, mutta yritys hyvä. Tässä (ja kaikissa näissä hololakoissa) ovat kimallehiukkaset todella pieniä, joten lakan saa vaivatta pois kynsistä ihan ilman mitään liotusta tai muita poppaskonsteja.

Lakkoja voi ostaa merkin omasta kaupasta (tavallisena postina ilmainen toimitus), osoite näkyy kuvassa pullon kyljestä (.com), tai eBaysta.

*****Kuivuus on jatkunut Suomessa, ja tuuli on viime päivinä pöllyttänyt ainakin täällä joka paikan tomuiseksi. Auto on kerroksen peitossa ja viime viikkoina on nähty sellainenkin ihme, että minä, jolla ei koskaan ole ollut heinänuhaa tai siitepäölyallergiaa, olen kärsinyt aika pahasti allergiaa muistuttavista oireista. Oireista, jotka kuitenkaan eivät hellitä allergialääkkeellä eikä kortisonilla. Nenän

Lue koko postaus tästä