Budjettimatkakohteita Euroopassa

Saranda kuva.Vaihteeksi budjettimatkavinkkejä budjettikohteisiin. Hyvä matka ei välttämättä ole aina huippukallis. Eurooppa on vuosien aikana kallistunut ihan todella paljon, mutta vielä löytyy muutamia budjettikohteitakin. Adrianmerellä olisi Albania, joka ei ole vielä turistimassojen täyttämä mutta silti voi nähdä vaaleansinisen meren, vuoria ja viettää lämpimän loman luonnon äärellä. Sarandasta voi käydä myös lauttaretkellä Korfun puolella. Slovakian Bratislava on yksi omista suosikeistani budjettimatkoille, sillä kohde sijaitsee aivan Wienin lähellä mutta hintataso on erittäin paljon halvempi. Ostin aasialaisista ravintoloista vain eurolla annoksia ja paljon muutakin syötävää olisi ollut eurolla ravintoloissa nuudeleista liharuokiin keittoihin ja jäätelöihin. Annokset eivät millään tavoin hävinneet Saksan tai Wienin ruuille, niissä samankaltaiset annokset maksaa enemmän. Myös vaatteita näytti löytyvän yhä edullisesti noin 10-20e, tosin samoilla hinnoilla voi löytää vaatteita myös Italian viikkokatumarkkinoilta. Luonto on keväällä vihreää ja on myös vuoristoa ja Tonava.

Etelä-Euroopan kohteiden lisäksi Slovakia on yksi niistä joihin voisin kuvitella lähteväni koska vaan. Arkkitehtuuri on Bratislavassa aika samankaltaista kuin muuallakin Keski-Euroopassa

Lue koko postaus tästä