Butterflygarden – perhoshuone T1 Mall of Tallinn


Perheemme kiersi kesällä autoillen Baltiassa ja hieman Puolankin puolella. Kotiin päin tullessa jäimme Viroon ystäviemme luokse, jossa olimme juhlistamassa ihanan ystävämme tasavuosia.

Minä kävin 4-vuotiaamme kanssa vähän kaupoilla. Tai sen mitä tuon ikäisen kanssa nyt pystyy kauppoja katsomaan. Olimme kauppakeskus Ulemistessä . Toiselle puolelle tietä on rakennettu uusi iso kauppakeskus T1 Mall of Tallinn.

Kauppakeskuksesta löytyy pieni perhoshuone, Butterfly Garden. Sisäänpääsymaksu minulta ja lapselta yhteensä noin 15 euroa. Melko hintava mielestäni, mutta toisaalta harvoin tuollaisessa käy.


Huoneeseen astuessani näin pari isoa perhosta. Aluksi tuli tunne, että ovatko ne edes oikeita, jotain pattereilla lentäviä?! Tuntui epätodelliselta, mutta kyllä se osoittautui ihan todeksi.

Huone ei ole mikään suuren suuri, mutta oli ihan sopiva, kun meitä ei mitään suurta määrää ollut paikalla, kun me kävimme.

Huoneessa lensi muutamia perhosia ja osa oli paikoillaan lattialla, hedelmissä tai kasveissa. Isossa häkissä oli myös papukaijoja. Upein perhosista oli mielestäni sellainen värikäs sininen. Niistä vain en koskaan saanut kunnolla kuvaa.

Huoneessa oli työntekijä,

Lue koko postaus tästä