Change kevään ja kesän 2018 mallisto

Change kevään ja kesän 2018 mallisto


Change Lingerie kevään ja kesän mallisto 2018 vie ajatukset rehevään luontoon. Mallisto on herkkä ylistys muodokkaalle naiselle. Inspiraatiota on ammennettu puuterin sävyistä ja aamukasteisesta kukkaniitystä.

Sehän on totta, että oli nainen minkä muotoinen tahansa, hänen ryhtinsä ja olemuksensa kyllä kruunaavat kunnolliset ja  oikean kokoiset alusvaatteet. Nyt myös runsaamman poven ja kurvit omaavan on helpompi tehdä alusvaateostoksia ja olla naisellinen, kaunis ja rohkea. 

Kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista, onneksi. Itse myös olen kärsinyt noista alusvaatteiden ostamisen vaikeuksista, mutta olen onneksi löytänyt jo vuosia sitten Change-liikkeen, jossa olen kiitettävän usein asioinut. Sieltä kun löytyy pieniä ympäryskokoja 60 lähtien ja kuppikoot ovat A-M saakka. Kaiken lisäksi isommatkaan kuppikoot eivät ole naisellisuuttaan menettäneet, vaan ovat yhtä sensuelleja kuten pienemmät koot.

Change- liikkeissä saa myös henkilökohtaista palvelua ja myyjä huomaa heti, mikäli liivi ei sinulle istu. Joskus olen jäänyt kuolaamaan jonkin kauniin liivin perään, mutta on ollut pakko uskoa myyjää, joka on sanonut sen istuvat huonosti, sillä asiantuntija tietää. 
Aluasut ovat asia, jota ei aina tule edes pahemmin ajateltua. Niihin vain pukeudutaan aamun kiireessä ja jos ne ovat hyvin istuvat, ei edes huomaa niiden päällä oloa. Olo on vain normaali ja ryhdikäs. Mutta mikäli ne puristavat, ovat liian löysät, kuppikoko muuttunut tai olkaimet tippuvat jatkuvasti olalta, niin sen kyllä tiedostaa päivän aikana. 

Rintaliivien sopimattomuus voi aiheuttaa jopa niska- ja päänsärkyä. Myös huono ryhti voi johtua epämukavista liiveistä. Mikäli liivit ovat täydelliset, ne tukevat ja antavat ryhtiä tuoden vartalon koko pituuden ja muodot esille.

Hempeitä puuterisia sävyjä tai reippaita oranssin hehkuja lupaa Changen kevät 2018 mallisto.  Näissä asuissa jokainen nainen tuntee itsensä haluttavaksi, kauniiksi ja seksikkääksi.

Uima-asuissa löytyy viidakon henkeä ja sademetsän tunnelmaa. Vahvat kirkkaat värit ja kukkaloistoa, ja uima-asuissa on mahdolllisuus sekoitella keskenään settejä mix match -periaatteeella.

 Alushousuissa kuten rintaliiveissäkin, on jokaiselle jotakin ja kaikki eivät sovi kaikille tai niitä ei ole mukava käyttää. Tiimalasivartalolle sopii tangat, päärynävartalolle hipsterit, omenavartalolle tait ja hoikalle stringit. Itse tykkään myös näistä todella korkealle nousevista vyötärönlinjoista ja kuvassa taitaa olla vielä sellaiset muotoilevat pikkuhousut.

Oloasut Changella näyttivät kieltämättä mukavilta ja sellaisilta, että noihin on pakko päästä tutustumaan paremmin. Tämmösillä menisi varmasti viikonloppu huidellessa mainiosti, jos kotoilu olisi mielessä.


Juhla-aika lähestyy, joten kirkkaat punaiset, viininpunaiset  sekä mustat alusasut kruunaavat juhlapukeutumisen. Juhlapukeutuminen on aina kokonaisvaltaista ja  juhlatunnelman saa viritettyä juuri ihaniin alusasuihin pukeutuessa.


Koska naiset ovat erilaisia ja tämä oli tapahtumassa mukavasti esillä, niin malleina oli myös ihan tavallisia ja erikokoisia naisia esittelemässä alusvaatteita. Reippaalla asenteella he nämä alusasut esittelivät, joten hieno suoritus ja peukuts täältä.

Alusasuja löytyy Changelta ensi keväänä ja kesänä vaikka kuinka paljon erilaisia, joten kannattaa käydä niitä katsastamassa liikkeessä paikan päällä.

Lue koko postaus tästä