Davines – laadukkaita ja ympäristöystävällisiä hiustuotteita Italiasta

Ystäväni suositteli minulle Davinesin hiustuotteita reilusti yli vuosi sitten ja rakastuin niihin oitis! Davines on italialainen tuotemerkki, joka ei ole mikään ihan keltanokka tällä alalla, sillä merkin juuret ulottuvat jo vuodelle 1983. Aluksi merkki valmisti laadukkaita hiustuotteita toisille brändeille, mutta vuonna 1996 he päättivät alkaa valmistaa tuotteita oman brändinsä alla. Omien sanojensa mukaan he haluavat luoda tuotteita kunnioittaen ympäristöä, käyttämällä laadukkaita ja luonnollisia raaka-aineita, mutta samalla lisäten niihin tieteellisyyttä varmistaakseen tuotteiden turvallisuuden. Merkki muun muassa istuttaa puita hyvittääkseen hiilijalanjälkeään ja he käyttävät mahdollisimman paljon uusiutuvaa energiaa tuotteiden valmistuksessa. Ympäristöasiat eivät ole minulle tärkein asia kosmetiikkaostoksilla, mutta tuen mielelläni yritystä, jonka tuotteet valmistetaan ekologisin periaattein 🙂


Hiukseni eivät ole helpoimmasta päästä, joten vaadin hiustuotteilta aika paljon. Hiukseni ovat luonnostaan taipuisat/kiharat, todella pörrööntyvät ja melko kuivat. Suomen sääolosuhteet eivät siis tosiaankaan ole se paras asia hiuksilleni, sillä kosteassa ilmassa eivät tunnu auttavan mitkään tuotteet ja tuloksena on epämääräinen pörrö. Not cute! Kuten aluksi

Lue koko postaus tästä