Ei kiitos!

Yleensä harmistun samantien, kun kuulen puhelimen toisessa päässä olevan puhelinmyyjän. Olen kuitenkin onnistunut lopettamaan puhelut samantien ystävällisesti, yhtä puhelua lukuunottamatta. En millään viitsi lyödä luuria korvaan ja ymmärrän, että puhelinmyyjätkin tekevät työtään. Kuitenkin itse en puhelimitse enää tilaa mitään, koska jostain syystä sopimuksessa onkin aina jotain, josta en ole ollut perillä. Yhteen aikaan suostuin tilaamaan lehtiä, jotka olivat määräaikaisia. Jossain kohtaa kuitenkin määräaikaiset tilaukset muuttuivatkin kestotilauksiksi ja taas tuntui, että jouduin maksaan jostain, jota en ole edes halunnut.

Puhelinmyyjän soittaessa, olen alkanut käyttää fraasia ”Soitahan seuraavalle, niin saat varmemmin asiakkaan”. Ja se tosiaan on toiminutkin. En halua olla epäkohtelias, enkä toisaalta käyttää aikaani turhiin puheluihin. Nykyään tulee niin paljon soittoja ”ilmaisista” näytteistä ja siitä, että olen osallistunut joskus jossain johonkin asiakastyytyväisyyskyselyyn, josta nyt palkintona sitten saan 60% alennusta jostain lehdestä. Niin varmasti. Olenkin nyt harkinnut laittavani puhelinmyyntikiellon. Tai olen harkinnut sitä jo usein, mutta en ole kuitenkaan saanut sitä aikaiseksi. Nyt

Lue koko postaus tästä