Ei niin perinteisiä viinisuosituksia perinteiseen joulupöytään

Lokakuun lopussa järjestettiin Viini ja Ruoka-messut. Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni, sillä paikalla oli useita eri viinien maahantuojia ja markkinointiyrityksiä. Vaikka tänä jouluna itseltäni jääkin perinteinen, ainakin suomalainen, joulupöytä kokematta, halusin siitä huolimatta saada vinkkejä perinteisen joulupöydän viineistä, mutta vähän jotain erilaista, mihin aikaisemmin ollaan totuttu. Muutamia jänniä ja erittäin mielenkiintoisia viinejä pääsinkin maistamaan.


Vaikka perinteinen joulupöytä onkin menettänyt asemaansa ruokakulttuurien laajenemisen myötä, monella meistä jouluun kuuluu uusien tuulien rinnalla ne perinteiset suolatut kalat, kinkut rosolleineen sekä lanttulaatikot. Joulupöytä makujen kokonaisuudessaan ei ole helppo viinin valinnalle. Sen sijaan, että ostetaan yksi kallis viinipullo, voisikin hankkia muutaman erilaisen vähän edullisemman. Enää edullisuuskaan ei tarkoita automaattisesti huonoa viiniä. Samasta hintaluokassa missä nämä ns. känniviinit ovat, löytyy paljon hyviäkin vaihtoehtoja. Muutaman euron, kun laittaa vielä lisää, valikoima laajenee entisestään.


Perinteisessä joulupöydässä alku- ja pääruokien välille ei ole niin helppo vetää tarkkaa rajaa, mutta monesti kalat ja sienisalaatit sekä rosollit mielletään alkuruuaksi, vaikkakin lapsena meillä

Lue koko postaus tästä

JAA
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeliJoulun syvin olemus