Elokuu kasvihuoneessa


Kasvihuone on pitänyt pintansa vaikka tomaatit ja kurpitsat yrittävätkin kovasti ahdistella sitä. Kurpitsa versoo yhä uusia lehtiä ja köynnöksiä ja tunkee niitä sekä maatamyöden ulos kasvihuoneesta että muita kasveja apunakäyttäen ylöspäin kohti kattoa. Tomaattia olen joutunut leikkaamaan runsaasti mutta silti sen latvat hiostavat kattoa nostaen sitä ylöspäin. Katon saumojen silikonointi luultavasti auttaa kattopaloja pysymään paremmin paikoillaan, muutoin saattaisi kattopleksit sinkoilla ympäriinsä paineen vuoksi.
Lämmintä on piisannut ihmeellisen paljon. Monta viikkoa putkeen mittari on näyttänyt ulkona yli 25 astetta ja useimpina päivinä lämpötila on pysytellyt +31 asteessa. Kasvihuoneessa ei mittarin lukemat ole edes riittäneet vaan lämpötila on kohonnut yli 50 asteen. Sekin osaltaan on varmasti saanut kurpitsan sekoamaan. Harmi vain, että näistä itsekeräämistäni kurpitsoista ei näytä satoa tulevan lainkaan, ainoastaan lehtiä ja kukkia tulee hurjasti. Niiden hyödyntämiseksi olenkin jo ajatusriihen käynnistänyt. Ei nimittäin huvittaisi hukkaankaan myskikurpitsan lehtiä ja kukkia heittää. Mutta niistä on sitten oma postauksensa tulossa myöhemmin.
Tomaatissa on 7-8 tomaattiterttua mutta

Lue koko postaus tästä