Elokuun meikkilaatikko


Moikka ūüôā Heinäkuu vaihtui elokuuksi muutama päivä sitten ja nyt olisi aika julkaista elokuun meikkilaatikko! Kirjoittelin näitä postauksia aiemmin kahden viikon välein, mutta postausvälin pidentäminen kuukauteen tuntui heti alusta asti paremmalta vaihtoehdolta, joten tällä siis jatketaan. Tälläkin kertaa meikkilaatikkoon valikoitui niin uusia tuotteita kuin vanhempiakin tuotteita laatikoiden kätköistä.

*Tuote saatu blogin kautta


Luomiväripaletteja valitsin tälläkin kertaa kaksi kappaletta ja nämä molemmat olen tänä kesänä ostanut itselleni. Vasemmalta löytyy ColourPopin Give It To Me Straight -paletti ja vierestä Anastasia Beverly Hillsin Norvina. Norvinan sain itselleni vasta viime viikolla ja siihen haluan ehdottomasti tutustua kunnolla nyt heti kättelyssä. ColourPopin paletti on mulla jo jonkin aikaa ollut, mutta se ei ole silti päässyt kovinkaan usein vielä käyttöön. Tavoitteena olisikin saada kuvattua paletin kanssa meikkikuvia, jotta saisin vihdoin postauksen tuosta ulos! Paleteissa on jonkin verran samankaltaisuutta, mutta myös paljon eroja, joten näitä tulee kumpaakin varmasti käytettyä monet kerrat tämän kuukauden aikana.


Highlightereista valitsin itsellleni sekä theBalmin The

Lue koko postaus tästä