En usko ihmeisiin, mutta…

Täällä on tapahtunut ihme, selvä viesti tuonpuoleisesta, että kaikki järjestyy, elämää on kuolemankin jälkeen. Mitä tietenkin ihmettelen ja kyseenalaistan, uskon, koska haluan niin uskoa, jotta suru helpottaisi vai onko kaikki kuitenkin vain sattumaa?

En saa itsekään kiinni mihin uskon ja mihin en. Uskon, että ihmisen elämä on jana, meitä ei ollut ennen syntymää, eikä ole kuoleman jälkeenkään. Eikä tässä ole mitään pelottavaa, sillä emmehän ennen kuolemaa tunteneet kärsimystä tai surua, koska emme olleet olemassa.

Toisaalta uskon universaaliseen energiaan, että kaikki on yhtä samaa energiaa, niin avaruus, planeetat kuin elävät olennot, olemme yhtä. Kun kuolemme, meistä tulee osa tähtipölyä tai palaamme takaisin osaksi tätä energiaa, mistä alunperin lähdimmekin.

Elämä sellaisenaan mielessäni päättyy, mutta saattaa jatkua yhteisenä energiana maailmankaikkeudessa. Pallottelen näitä kahta asiaa, järki sanoo ettei kuoleman jälkeen ole mitään ja toivo sisällä ja se puoli, jota ei kannattele järki, uskoo johonkin tuonpuoleiseen.

Kun olen ollut surun murtama

Lue koko postaus tästä