Enkelilleni

Juurikin nyt elän niitä päiviä. Niitä päiviä, joita pelkäsin saapuvaksi siitä asti kun ensimmäistä kertaa ymmärsin kuoleman lohduttomuuden sekä lopullisen olemuksen.
Isä. Lähdit viikko sitten, en vieläkään sitä ihan ymmärrä. Tämä kirjoitus olkoon lahja sinulle kultaiselle sinne tähtösiin. 
Kuulet kyllä.

On tullut hetki kirjoittaa elämäni rakkaimman ihmisen muistolle. Se sattuu. Se koskee. Ikävä prässää sisuskalut säpäleiksi aika-ajoin. Päivittäin. Lukuisia kertoja vuorokauden aikana. Näin tulee tapahtumaan vielä vuosia. Niin kallisarvoinen ja rakas ihminen sinä olit meille kaikille.
Rakkautesi kantoi ja piti kasassa rakkaimpiasi. Tarvoimme yhdessä myrskyt sekä tyynet. Rakkautemme kantoi myös sinut läpi suurten kipujen ja koettelemusten. Rakastimme ja RAKASTAMME sinua niin lujasti.
Kultaisin sydän oli kipeä, mutta kaunein. Voi rakas. Sinulle on yhtäkkiä kuitenkin niin helppoa kirjoittaa, vaikka tuska on suurin.
Kuopuksena ihailin kaikkea sinussa. Musiikki oli se kaikista yhdistävin tekijä. Soittelimme ja lauloimme yhdessä kymmenet vuodet. Sinä opetit minulle , miten lauletaan stemmoja. Sinä kehuit soittotaitojani sekä lauluääntäni. Usein sanoit: ” Laula voimakkaammin, kun osaat”.

Lue koko postaus tästä