Ensimmäistä kertaa yökylässä


Niin se vain tapahtui. Nooa oli ensimmäistä kertaa kaverin luona yökylässä. Usein yökyläilyt aloitetaan mummolasta ja sen sellaisista paikoista, mutta meillä on vähän hankalaa viedä poikaa päivän automatkan päähän mummolaan. Lisäksi vielä se, ettei pojilla ole elämässään ukkeja ja näistä ”sinkkumummoista” toinen hoitaa puolet ajasta yhtä lapsenlastaan ja toisella mummolla isoja terveysongelmia. Niinpä yökyläilyyn paikka täytyi keksiä lähempää.
Ollaan jo pidemmän aikaa koetettu saada Nopsua innostumaan lähteä kummitädilleen Helsinkiin yökylään, mutta huonoin tuloksin. Epäilen, että syy on vähän ”karskin” oloisessa kummitädin miehessä, vaikkei hänessä yhtään mitään vikaa tietenkään olekaan! On vaan iso, parrakas mies. Joku päivä keksin kysäistä, että haluaisiko Nooa mennä jollekin kaverilleen yökylään. ”JOOO!!!”, innostui hän välittömästi.


Miksi viisivuotias kaverille yökylään?
Kavereiden luona ehtii kyllä yökyläillä varsin paljon myöhemminkin. Itselle on tärkeää saada pojille kokemusta siitä, että maailmassa on paljon ihania, luotettavia aikuisia, jotka voivat pitää heistä huolta. Koska meidän tukiverkko ei luonnostaan ole kovin tiivis, täytyy sitä tietoisesti tilkitä. Otimme

Lue koko postaus tästä