Fobiani somessa ja elämässä!

Miten moneen kertaan olen hokenut, että antaa kaikkien kukkien vaan kukkia ja miten suvaitsevainen pitää olla, yrittää ymmärtää ja vaikka sulkea silmänsä. Silti tämä on välillä hurskastelua, sillä asuu minussakin pimeä puoli ja jotkut asiat joskut ottavat pattiin enemmän, kuin toiset, ns. ärsyttävät. Tiedostan myös todella hyvin, että minussa, blogissani, Instagram-tilissäni on lukemattomia asioita, jotka ärsyttää muita ihmisiä ja olen myös saanut niistä kuulla. 
Varpaat aina piilosilla, kengät täältä.Ärsytyksiä tärkeämpää, vaikka aion niitäkin tähän muutaman listata, on merkityksellisempää yrittää etsiä itsestä syitä, miksi ärsyynnyn? Lähden aika pintapuolisesti asiaa selvittämään, enkä mene niin syville juurille, miten itseäni välillä ottaa kupoliin ihan rutosti, mm. muiden elämäntyylin painostava tyrkyttäminen, oli se sitten uskonto, politiikka tai vaikka elämäntapa. Elämäntyyliään saa toki tuutata someen minkä ehtii, mutta siinä menee raja, että jos minulle tullaan kertomaan, että miten minunkin pitää tätä elämää elää  ja tietenkin juuri kyseisen ihmisen tyylin mukaan. Koen asian tuputtamiseksi ja reaktioni on vastustus. 

Koen

Lue koko postaus tästä