Häämatka: La Digue

Matka Praslinilta viimeiselle etapille La Diguelle ei ollut pitkä. Siirtyminen tehtiin lautalla ja matka kesti ehkä kaksikymmentä minuuttia. Odotimme innoissamme La Digueta, sillä Visan työkaveri oli suositellut sitä meille ja kertonut hyviä vinkkejä saarelle. Olimme myös kuulleet, että saarella ei ollut paljoakaan autoja, eikä oikein mitään muutakaan. Snorklaus oli kuulemma tällä matkamme viimeisellä saarella parasta, sillä korallit ja ympäristö olivat parhaimmat snorklaukselle.

La Digue oli hauska pieni saari, jonka keskusta koostui aika pitkälle yhdestä kadusta. Kadulla kulkivat sekaisin niin kävelijät, pyöräilijät kuin sähkökäyttöiset menopelit sekä pari autoakin. Aika tarkkana sai olla katua ylittäessä, mutta varsinaisesti vaarallista meno ei kuitenkaan ollut. La Diguessa kaikki tuntuivat kulkevan pyörillä, niin paikalliset kuin turistitkin ja maisemat olivat siihen otolliset. Myös me vuokrasimme pyörät lähes koko La Diguella olon ajaksi ja ajelimmekin lähes kokonaan saaren ympäri.

Seychelleillä paikalliset syövät paljon take awaytä, joten olimme päättäneet, että koska La Diguella ei hirveästi ravintoloita olisi, keskittyisimme siellä take awayhin, kun muilla saarilla olimme enemmän käyneet ravintoloissa. Onneksemme heti majapaikkamme takana oli hyvä take away, josta oli helppo napata ruoat mukaan, kun oli iltapäivällä suunnistamassa pyöräreissulta takaisin hotellille.

Guest housemme oli ihan 200 metrin päässä keskustasta ja satamasta. Painavien matkalaukkujenkaan kanssa matka ei ollut paha kävellä satamasta yöpaikkaamme. Tie guest houselle oli todella kuoppainen ja mutainenkin saapuessamme, mutta se onneksi kuivui seuraavaksi päiväksi.

Tarkoituksenamme oli ollut, että häämatkan kahdella ensimmäisellä etapilla tekisimme paljon retkiä ja kokeilisimme paljon uutta ja että La Diguella keskittyisimme snorklaamaan ja rentoutumaan. Ja tästä suunnitelmasta pidimme kiinni. La Diguella todella oli kauniita maisemia pyöräilyyn, upeita koralleja snorklaukseen ja rento meininki yleisesti ottaen. (La Diguelle muuten kannattaa hankkia uimakengät, rannat olivat täynnä kuollutta korallia ja vedessäkään ei ilman kenkiä olisi pystynyt kävelemään.)

Yhtenä iltana varasimme illallisen La Diguen kuuluisasta Belle Vue -ravintolasta. Kyseinen paikka sijaitsi korkealla vuoren rinteellä ja sinne oli vain yksi kattaus joka päivä. Iso tilataksi haki meidät guesthouseltamme, matkan varrelta poimittiin muitakin ravintolaan tulijoita ja ajoimme jyrkkää vuorenrinnettä ylös. Vaikka matka oli kaikinpuolin aika jännittävä, olivat Belle Vuen näköalat niin upeita, että voin suositella sitä ihan kaikille. Ruoka oli samanlaista, kuin monessa muussakin ravintolassa Seychelleillä; hyvää ja monipuolista. Menulta ei saanut valita itse ruokiaan, vaan kaikille kattauksen henkilöille tarjoiltiin samat ruoat.

Kotiin lensimme jälleen Istanbulin kautta ja matka kesti kokonaisuudessaan noin 14 tuntia. Kaiken kaikkiaan saimme häämatkaltamme juuri sitä mitä halusimmekin eksoottisessa kohteessa ja olimme kohdevalintaan supertyytyväisiä. Minä sain aurinkoa ja lämpöä, Visa pääsi snorklaamaan ja saimme nauttia toisistamme täydet 2,5 viikkoa ilman arjen hössötyksiä.

Lue koko postaus tästä