HAMMASHOITO NUKUTUKSESSA

Olen tänne aikaisemminkin maininnut, että olen kärsinyt läpi koko elämäni järkyttävästä hammaslääkäripelosta. Pelko juontaa juurensa lapsuuden epäonnistuneista hammaslääkäri kokemuksista. Hammaslääkärissä en pelkää kipua ja minulla on aikaisemmin onnistuttu paikkaamaan hampaita ilman puudutusta. Pelkään puudutus piikkiä, työskentelyä nielun lähellä herkän oksennusrefleksin takia ja suuta täynnä pumpulituppoja, hoitolaitteita ja sitä imuria.

Raskausaika pilasi mun hampaat ihan täydellisesti ja ne ovat oireilleet enemmän ja vähemmän koko viime talven ja kevään. Toukokuussa päätin varata ajan Oralille tarkastukseen ja kysellä mahdollisuutta päästä nukutushammashoitoon. Tarkastuksessa selvisi, että hampaistani löytyy 11 paikattavaa reikää, 3 poistettavaa viisaudenhammasta ja yksi niin pahasti reikiintynyt hammas, joka olisi myös poistettava. Työtä olisi siis paljon. Onneksi mitään esteitä nukuttamiselle ei löytynyt.


Heinäkuun alussa sain tietää nukutushoidon ajankohdan ja kustannusarvion hampaiden hoidosta. Mitään halpaa lystiä tämä ei ollut! Nukutuksen kesto oli 4,5 tuntia, joten se jo itsessään nosti hoidon hintaa. Pelkästä nukutuksesta maksoimme reilut 2000 euroa! Mutta tämä oli ainoa keino saada hampaat hoidettua, joten

Lue koko postaus tästä