Harvinainen ostosten esittely

En yleensä esittele ostoksiani, sillä usein tilaukseni on vain yhtä-kahta lakkaa + muutamat koristeet. Enkä näistä koe tarvetta esittelyihin. Nyt viimeisen kuukauden aikana on kotiutunut melkoinen ”saalis”. Tammikuussa tein ennakkotilauksen Cesarsshoppiin Über chic laattojen ja samaan tilaukseen laitoin sitten muitakin tuotteita. Lisäksi tein Hypnotic Polishilla tilauksen ja nekin saapui tässä tammi-helmikuussa joten otin ne mukaan postaukseen myös vaikka ovatkin täällä jo vilahdelleet. Tällä viikolla pyörähdin lomalla Helsingissä ja Tampereella muutaman päivän ajan ja reissuun kuului tietenkin vierailu Kynsilakkataivaassa paikan päällä. Ostoksilta ei voinut välttyä! 

Kynsilakkataivaassa monet ncLA:n lakat ovat -50% alessa, joten mun oli saatava puuttuvia holosarjan sävyjä sillä ne on niin kauniita. Nyt mukaan tarttui sävyt Iridescent dreams,  The world orbits around me, The last siren sekä holotopcoat Shimmer me pretty.
Tottakai mun oli täydennettävä Picture Polish sarjaa neljällä pullolla. Kauan haaveilemani foxy, uusimmista sävyistä eniten kolahti wish, hempeää vaaleanpunaista ei ennestään ollut joten grace pääsi täyttämään tämän aukon sekä yksi

Lue koko postaus tästä