HAVAINTOJA SYKSYSTÄ

Kivaa torstaita! Täällä ollaan painettu tämä viikko pelkkää iltavuoroa, ja vielä olisi huominen vuoro jäljellä ennen viikonloppua. Päivät ovat kuluneet todella nopeasti nyt kun työn makuun on päässyt taas kunnolla kiinni, ja vapaapäivistäkin osaa nauttia ihan toisella tapaa. Nyt syksyn tullen olen kiinnittänyt muutamiin asioihin erityistä huomiota, joista ajattelinkin väsätä ihan oman listauksensa tänne blogin puolelle.

♥ Täydelliset unenlahjat. En sitten tiedä vaikuttaako tähän pari kuukautta sitten hankittu uusi sänky, pimeät yöt, uusi työ vai kaikki nämä yhteensä, sillä olen huomannut nukkuvani viime aikoina todella sikeästi. Käänsimme vasta hiljattain myös patterit päälle, ja makkarissamme vallitsee aina sellainen ihana lämpö (vaikka ilmeisesti viileässä nukkuminen olisikin suositeltavampaa). Tulee vähän sellainen karhu taviunilla fiilis, kun nukkuminen on niin ihanaa 😀 
♥ Yllättäen tullut ruska. Viime viikolla havahduin eräs päivä siihen, että lähes kaikki puut ovat yhtäkkiä vaihtaneet väriään ihaniin ruskan sävyihin, ja moni jo tiputtanut lehtensäkin. Tuntuu että tuo värinvaihdos tapahtui ihan muutamassa päivässä, sillä

Lue koko postaus tästä