Hei sinä ihana 2019!


Vuoden vaihtumisessa on Sitä Jotakin. Mahdollisuus päästää irti menneen vuoden pettymyksistä, suruista ja murheista. Mahdollisuus hengittää syvään ja lähteä uudella energialla uuteen vuoteen. Jospa tänä vuonna saan sen unelmieni työpaikan. Jospa tänä vuonna kohtaan rakkauden. Jospa tänä vuonna löydämme täydellisen kodin. Olipa unelmasi mikä tahansa, uusi vuosi tuntuu tuovan siihen ihan uudenlaista potkua. 

Vuoden 2019 teemat
Kun ajelimme Joensuusta jouluna kotiin, näpyttelin puhelimen listaan asioita, jotka tällä hetkellä innostavat tai joihin haluan tarttua. Huomasin niissä olevan tiettyjä teemoja, jotka varmasti tulevat näkymään täällä blogissakin. Löytyykö sinun inspiraatiolistalta samoja aiheita? 
1. Kemikaalien vähennysJo viime vuonna aloin entistä enemmän kiinnittämään huomiota siihen kemikaalikuormaan, mikä helposti jokaisen kannettavaksi hiipii. Kodin pesuaineet, pyykinpesuaineet, meikit… 
Ihailen ihmisiä, jotka isolla kädellä vähentävät kemikaalit elämästään, itse kuitenkin tanssahtelen jossain tien puolivälissä, jossa on ok myös napata se marketin halvin puuteri ostoskoriin tai käyttää suosikkihoitoainettaan tukkaan. Kuitenkin olen varannut nyt tammikuulle ajan kampaajalle kasvivärjäykseen. Vuosi tätä piti haudutella, mutta nyt olen varma,

Lue koko postaus tästä