HELLEMEKKO TILKUISTA

Hellemekko tilkuista kuulostaa hassulta, mutta kun oikein innostuu, niin se voi onnistuakin. Toki siihen tarvitaan isohkoja tilkkuja, mutta juuri sellaisia, että saa hiukan jännittää, että miten lopputulos onnistuu. Eihän se saa olla liian helppoa, sillä haastetta pitää olla. No, oikeasti en halua jännittää riittääkö kangas, sillä mikä voisi olla ärsyttävämpää. Mutta kun leikkiin lähtee, on siitä jotenkin vain selvittävä. Kun tilkkuja kertyy kasseihin ja pusseihin, kuten varmasti jokaisella ompelemista harrastavalle yleensä käy, on harmi, ettei niistä aina saa tehtyä järkeviä juttuja. Sellaisia typeriä suiroja on tullut säästettyä, muka ajatuksena, että niistä joskus jotain voisi saada aikaiseksi. Yleensä aikani niitä säilytän ja sitten valitettavasti heitän ne roskiin. Kaikkea kun ei voi kuitenkaan säästää. Löysin kuitenkin kankaan, josta olen tehnyt tyttärelle paidan ja kangasta on jäänyt reilumpi kappale tilkuksi. Ilmeisesti olen suunnitellut siitä toppia tai jotain, mutta nyt asettelin sen vyötärölleni ja huomasin, että siitä voisi hyvinkin onnistua hellemekko tilkuista sommitellen. TILKKUJA,

Lue koko postaus tästä