Helmikuun blogiarvonta


Kerroin tammikuussa upeista aikuisten värityskirjoista, joita Unio Mystican kautta löysin. Innostuin jälleen värittämään kuvia näistä ja huomasin, että yhä vain värittäminen tuo mielenrauhaa ja saa hetkeksi unohtamaan kaiken ympärillä olevan. Siitä lähti idea arpoa yhdelle valitsemansa Mindfulness-värityskirja. 

Elämme usein jatkuvan kiireen keskellä, paikasta toiseen rientäen ja asioita automaattisesti tehden. Meillä on samaan aikaan monta rautaa tulessa, perhe huolehdittavanamme, ja myös ystävyyssuhteet vaativat osansa. Kuitenkin tiedämme, että jos pysähtyisimme ja olisimme läsnä hetkessä, voisimme paremmin ja tuntisimme olomme rauhallisemmiksi ja vähemmän stressaantuneiksi. Voisimme olla sovussa itsemme ja tunteidemme kanssa. Pysähdy hetkeksi ja koe itse värittämisen taika. Voit  valita joko ensimmäisen tai toisen julkaisun näistä kahdesta aikuisten värityskirjasta. Suuria erojahan näissä ei sinänsä ole, paitsi tietysti eri kuvat. Kirjan arvo on 9,90€ ja palkinto on Unio Mystican lähettämä minulle, mutta tosiaan haluan toisen antaa yhdelle lukijoistani. 

BlogiarvontaHelmikuun arvonta päättyy vasta 7.3.2018
Voit osallistua arvontaan blogissa, mutta lisäarvan voit haalia myös lukijana ja Instagramista.
Näin osallistut arvontaan:
Kommentoi

Lue koko postaus tästä