Hieroja, joka ei suostunut hieromaan

YHTEISTYÖSSÄ OSTEOPAATTI KRISTIAN KIVIMÄKI
Yleensä, kun sitä itselleen varaa jonkin palvelun, sen odottaa myös saavansa. Minäpä tiedän hierojan, joka on kieltäytynyt hieromasta, ja vielä kahdesti! Ja uskokaa tai älkää, juuri sen takia kyseinen hieroja on ollut jo vuosia suosikkini. Kerron tässä hieman miksi.

Stressaantuneen istumatyöläisen keho 
Yksi tehokkaimpia keinoja rauhoittaa itsensä, on keskittyä rauhalliseen hengittämiseen. Samaan tapaan stressaantuneena hengitys on ensimmäisiä asioita, joissa kuormitus alkaa näkyä – ja puutteellinen hengitys saa aikaan myös erilaisia jumituksia kehossa.
Tiedättehän sen, miten urheilijat maaliviivan jälkeen kumartuvat nojaamaan polviinsa ja odottavat hengityksen tasaantumista. Tuolle on ihan fysiologinen selitys. Eteenpäin kumartuminen auttaa keventämään apuhengityslihasten työkuormaa ja näin helpotetaan pallean tekemää työtä. Normaalissa hengityksessähän lihakset tekevät työtä vain sisäänhengityksessä (rintakehä palautuu takaisin rintaontelossa olevan alipaineen takia), mutta kun tarvitaan lisää voimaa, tulevat mukaan sisäänhengitystä tukevat lihakset. Sama asennon hienovarainen muutos tapahtuu väsyneellä ja stressaantuneella ihmisellä. Tuon seurauksena selkärankaan kohdistuu luonnotonta kuormitusta ja lihakset sekä niskassa että palleassa kiristyvät.
Kristian kertoikin, että

Lue koko postaus tästä