Huone muuttuu asujansa mukaan.

Täällä taas.
Lapset kasvaa ja elämä rullaa eteenpäin, välillä niin kiireellä että ei perässä pysy. Valkoisten haaveiden talossa on taas myllätty huonejärjestyksiä uusiksi.
Kuopus täyttää kesän jälkeen JO neljä vuotta, mihin tämä aika menee?
Juurihan sen pikkupalleron kanssa tultiin synnäriltä kotiin. 
Perheen kahdella tytöllä on siis ollut yhteinen pieni huone mihin on ängetty molempien lelut ja tavarat mitä erikoisimmin ratkaisuin. Nyt oli aika ryhtyä tuumasta toimeen. Keskimmäinen tempperamenttitytsykkä aloittaa syksyllä koulun ja tarvitsee ”omaa tilaa”. 
Perheessä asustanut sijoitus konna on saanut elellä omassa rauhassaan ”työhuoneessa”, minne on vain kasattu erinäistä roinaa tässä vuosien varrella. Työhuone on meidän oma kaatopaikka. Tavarat jotka ovat syystä tai toisesta poistettu muutoin käytössä olevista tiloista kulkeutuivat sinne. Siellä ei kukaan juurikaan aikaansa viettänyt ja huone sai pölyttyä rauhassa. Kunnes tämä emäntä sai älyväläyksen.
Konna muutti Turkuun uusille omistajilleen ja päivässä tyhjennettiin koko työhuone. Seinät pestiin ja listat irroitettiin. Kuopus pääsi itse mukaan tapettikauppaan valikoimaan mieleistään. Selvyys oli että pienessä huoneessa 3

Lue koko postaus tästä