Hyvästi, rakas Pandamama-blogi


Kuusi ja puoli vuotta. 478 postausta. Kaksi raskautta ja kaksi synnytystä. Uuteen kotiin muutto. Pari työpaikan vaihtoa. Tämä blogi on elänyt mukana viime vuosien elämän kaikki käänteet ja kasvanut nyt eskari-ikäiseksi. Bloggaaminen on ollut minulle todella rakas harrastus. Kirjoittaminen alkoi Nooan odotusaikana ja silloin kirjoitin blogia nimellä Aurinkoisia aamuja. Vuoden 2015 alussa vaihdoin blogin nimen ja aloitin uudessa osoitteessa Pandamama-nimellä. Pian tuon jälkeen blogi liittyi Kaksplussan blogiverkostoon, joka on ollut minulle se yksi ja ainut blogikoti. Suurimman kunnianosoituksen sain, kun Pandamama valittiin syksyllä 2018 vuoden verkostoblogiksi. Blogistani sanottiin näin kauniisti:

”Pirita on monipuolinen kirjoittaja, joka osaa hyvin tasapainoilla kirjoituksissaan yksityisen ja yleisen välimaastossa. Hän myös hallitsee tekstin rakenteen, väliotsikot ja käyttää kuvia monipuolisesti. Kirjoittaja tuo blogissa esiin myös omia arvojaan muiden valintoja syyllistämättä. Kiitettävää on lisäksi into kehittyä bloggaajana, mikä heijastuu positiivisena yhteistyönä toimituksen ja kaupallisen tiimin kanssa.”

Suuria päätöksiä 
Nyt olen kuitenkin tehnyt päätöksen siitä, että en jatka enää blogin kirjoittamista. Tuntuu

Lue koko postaus tästä