IHANAA UUTTA VUOTTA

Halusin vain tulla toivottamaan teille kaikille oikein ihanaa uutta vuotta!
Vuosi 2017 oli ihana ja toi tullessaan monta kivaa juttua mm. muutto isompaan asuntoon, työpaikan, uuden ammatin, uuden perheenjäsenen ja selvitin ketkä ovat mun oikeita ystäviä. Vuosikatsausta kuitenkin katsotaan lisää myöhemmin ihan oman postauksen merkeissä.
Postauksen kuvituksena parit kuvat mun viime perjantain synttärijuhlista, sillä uusivuosi menikin hieman rauhallisemmissa merkeissä kolitsipuvussa ja meikittä. Ensimmäisestä kuvasta kiitokset Emmalle.

Mun uuden vuoden lupauksena voisi olla, että postailen enemmän ja kasvatan blogiani. Loppu vuosi oli kiireinen monellakin tapaa ja harmikseni paljon on jäänyt postauksia rästiin. Pikkuhiljaa postailen kuitenkin kaikki rästiin jääneetkin ulos.

Mulla on semmonen kutina, että vuodesta 2018 tulee erittäin onnistunut ja tapahtumarikas! Toivottavasti myös teillekkin.

Lue koko postaus tästä