Ihonhoitoa SkinMoodin tuotteilla

*Saatu ilmaistuote

Sain Hyvän Olon Maailmalta jokin aika sitten testiin pari kappaletta SkinMoodin tuotteita, jotka on tehty sekä helpottamaan, nopeuttamaan että tehostamaan ihonpuhdistusta. SkinMoodilta on Bette Boxin mukana tullut joskus muistaakseni jokin meikkisieni, mutta muuten brändi on jäänyt itselleni tuntemattomammaksi. Oli siis senkin puoleen todella kiva päästä tutustumaan näihin! SkinMoodin valikoimista löytyy erilaisia meikkisieniä, konjac-sieniä, ihonpuhdistusliinoja sekä uutuutena suureen suosioon noussut gua sha. Tuotteita myydään esimerkiksi Ruohonjuuressa, Biodellyssa ja Lifessa hieman ripotellen, joten kaikkia SkinMoodin tuotteita ei ihan jokaisesta näistä kaupoista löydy. Tarkemman jälleenmyyntilistan löydätte Hyvän Olon Maailman verkkosivuilta!


Sain siis testiin kaksi kappaletta SkinMoodin tuotteita, jotka näkyvät yllä olevassa kuvassa. Erilaiset konjac-sienet ovat varmasti tulleet vuosien saatossa tutuiksi todella monille, kuten myös erilaiset liinat, joita voi käyttää apuna esimerkiksi meikinpuhdistuksessa ja kuvan pörröinen ruskea kangaslappunen edustaa juurikin tällaista tuotetta. Mä lukeudun ehdottomasti siihen kastiin, joka pärjää ihonpuhdistuksessaan vallan mainiosti ilman mitään apuvälineitä, olivat ne sitten konjac-sieniä, puhdistusliinoja tai joitain ihonpuhdistuslaitteita. Nyt

Lue koko postaus tästä