Jokakeväinen rutistus – tällä kertaa extra-haasteella


Viime viikot ovat olleet niin hektisiä, että oikeasti tajusin jääväni viikoksi lasten kanssa yksin vasta perjantaina kello 17:30, kun ajoimme papan lentokentälle. Tuli yhtäkkiä kamala huoli siitä, miten me pärjätään jos jotain yllättävää käy. Entä miten turvallista oikeasti meidän rakkaan on matkustaa Israeliin? Entä jos siellä käy jotain. Ja tietenkin se pahin ajatusmörkö: entä jos hän ei tulekaan takaisin. Siinäpä se sitten meni äänettömästi auton ratissa itkien tuo kymmenen minuutin matka. Sanoimme heipat ja keräsin ääneeni kaiken vakuuttavuuden ja pirteyden jutellessani lapsille, että me pärjätään kyllä hienosti ja viikon päästä papa tulee jo kotiin. Lisäsin kyllä, että mamaa vähän itketti kun tietenkin harmittaa, että papa lähtee työmatkalle, mutta että ei meillä ole mitään hätää. Katsokaas pojat, tuolla on rakennustyömaa. 
Perjantai ja lauantai
Meille oli onneksi kertynyt ja olin itse kerännyt ohjelmaa tuoksi ajaksi, joten alku näytti lähtevän käyntiin ihan mukavasti. Ystäväni Elina tuli käymään heti perjantaina illalla ja lauantaina illalla oli puolestaan

Lue koko postaus tästä