JOULUFIILIKSISSÄ

Marraskuu vierähti käyntiin muutama päivä sitten, ja vaikka ulkona onkin viime päivät vallinnut melkoisen synkkä keli, on joulufiilis hiipinyt mieleeni kuin huomaamatta. Tiedetään – ihmiset jakaantuvat usein siihen kahteen ryhmään, joista toiset alkavat intoilla joulusta jo syyskuussa, ja toisille joulu merkitsee vain niitä muutamaa varsinaista juhlapäivää, ja koko jouluhössötys nostaa lähinnä karvat pystyyn. 

Viime vuonna joulu meni täällä vähän niinkuin pakolla ohi. Omassa elämässäni oli tuolloin paljon stressiä, eikä jouluintoilu kiinnostanut suoraan sanottuna pätkääkään. Jouluaattona tosin pääsin hetkellisesti kiinni siihen tunnelmaan, mutta muuten en ihan hirveästi osannut nauttia koko joulun ajasta, vaikka jouluihminen olenkin. Tänä vuonna taas asiat tuntuvat menevän ihan päinvastoin, sillä nyt jo joululaulut soivat päässä ja olen ihan fiiliksissä kaupoissa olevista koriste-esineistä. Eikä täällä ole vielä edes lunta 😀

Nykyään kuulee sanottavan, että joulu on vuosi vuodelta enemmän kaupallisempi juhla, ja monet ehkä senkin takia ovat siirtyneet syrjään turhan jouluhössötyksen tieltä. Onhan se toki tullut huomattua, mutta itselleni

Lue koko postaus tästä