Jouluyön hiljaisuudessa

Yö on laskeutunut. Lapset nukkuvat. 

Ilta oli levoton niin kuin aina joulun aikaan. Tänään ehkä vieläkin enemmän. Etenkin pienimmäistä jännittää. Taitaa olla ensimmäinen joulu, josta oikeasti muistaa jotain. 

Jo parin viikon ajan pienimmäiseni on herännyt keskellä yötä, noussut istumaan ja kysynyt unisella äänellä ”Onko nyt se joulu?”. Aamulla on sitten väsyttänyt aika tavalla muitakin kuin vain minua ja pikkuinen kysyykin useana aamuna hiukan närkästyneenä, että ”oliko nyt ihan nakko herättää”. Paino on sanalla nakko, joka siis on oikeasti pakko, mutta p-kirjain on jossain teillä tietymättömillä. Löytyy sitten joskus. 

Nyt, yön hiljaisina tunteina paahdan tuttuun tapaan manteleita lasten joulupaketteihin. Jokaiselle oman purkillisen sokeroituja manteleita. Osan maustan jouluisilla mausteilla. Maistan muutaman. Kyllä laadunvalvonta pitää olla kohdillaan näin yölläkin. 

Vielä ennen nukkumaanmenoa käyn kurkkaamassa uinuvia lapsiani. Silitän kosteita hiuksia ja painan suukon otsalle. Vanhin pojistani on jo aikamiehen pituinen. Kasvoi ohitseni syksyn mittaan. Silti vielä lapsi. Liian nopeasti ovat joulut menneet. Silitän keskimmäiseni

Lue koko postaus tästä