Joutsenlampi Töölönlahden rannalla


Sain H:ltä joululahjaksi liput Oopperan baletin Joutsenlampeen, ja keskiviikkona vietimme tuota odotettua kulttuuri-iltaa kaksin. Baletissa käynti on ollut pitkäaikainen haaveeni ja ennakko-odotukset todella lunastettiin!
Iho nousi kananlihalle jo heti alkuunsa, kun istahdimme omille paikoillemme parvella. Istuimme ensimmäisellä rivillä ja täytyy rehellisesti myöntää, että mua vähän kauhistutti matala kaide ja sen alla oleva korkea pudotus. Puristinkin melkeinpä koko näytöksen ajan toista puoliskoa tiukasti käsivarresta.

Häkellyttävän hieno valaistus, balettitossujen napse lavalla ja taianomainen musiikki takasi kyllä täydellisen kulttuurielämyksen mulle – tätä mä haluan jatkossakin nähdä sekä kokea!

 Joutsenlammen juoni lienee monelle tuttu, mutta tanssittuna aivan omaa luokkaansa. Itse tunsin, nautin ja koin joka solullani. Rakkaus teemana tietysti kolahtaa aina herkkään pieneen naiseen, ja sukupuolirajojen yli rajoittuva intohimo tekee tästä tarinasta erityisen mielenkiintoisen. Tämä aihe nyt on muutenkin mun elämässäni aika vahvasti läsnä.. koska Skam.
Joutsenlammessa rakkaus näyttäytyy haavoittuvaisena, uhrautuvana mutta sitäkin kauniimpana. Mahtipontinen musiikki yhdistettynä upeaan koreografiaan vie todella katsojan ihan toiseen maailmaansa.

H kuiskasi

Lue koko postaus tästä