Juhlahumua – synttärit ja ristiäiset yhdellä kertaa!

Vietimme viikonloppuna kuopuksemme ristiäisiä, vasta nyt lähemmäs 3kk:n ikää, koska N:n syntymäpäivät saimme näin samassa järjestettyä. Meillä kun on vierailevia sukulaisia matkan päässä, niin heidän ei ihan viikon-parin välein tarvitse ajella milloin mihinkin juhliin. Paitsi nyt tietysti lähestyvät häät ovat jo ihan kulman takana, sen halusimme kuitenkin järjestää erillään lasten juhlista. 

Kaste suoritettiin Turussa Mikaelinkirkossa, kuten kaikkien lastemme kasteet. Pappina toimi rento ja kovin kehuttu, meille entuudestaan vieras Henkka-pappi Kaarinan seurakunnasta ja pakkohan se oli todeta, että hän oli aivan huippu! Toki hoiti ne uskonnolliset asiat kuten kuuluikin, mutta sävytti tilaisuutta omalla hauskalla tavallaan. Kaikki kehuivat pappia jälkikäteen! Kanttorikin sattui olemaan paikalla ja saimme ihanan urkusäestyksen virsien taustalle. Isoveljet yhdessä kuivasivat ylpeinä nuorimman pään ja tietysti tilaisuuden jälkeen poseerasivat valokuvissa, T vanhimpana tahtoi nuorimman syliinsä. Kastemekkona toimi jälleen kerran mieheni suvun mekko, johon on kirjailtu kaikkien siinä kastettujen lasten nimet.

Perheemme kuopuksen nimeksi tuli Samu Eemeli. Topi, Niko ja Samu, meidän trio. 
Halusimme

Lue koko postaus tästä