Kalevalapeitto – osa 1

IlmatarKun elokuussa Kalevalapeiton ensimmäinen pala julkaistiin, itsevarmuuteni virkkauksen suhteen romuttui täysin. En ollut koskaan kuullutkaan klustereista, etukohosilmukoista ja muistakaan kielen solmuun laittavista termeistä, joita vilisi Kalevalapeiton ohjeissa. 
Ensimmäinen pala, Ilmatar syntyi muistaakseni viikkoja ohjeen julkaisusta. Virkkaaminen oli käytännössä sitä, että katselin nenä kiinni tietokoneen ruudussa videota ohjeen virkkaamisesta. Pysäytin, yritin toistaa saman ja katsoin videota eteenpäin taas pari sekuntia. Turhauduin ja väsyin siihen, että olin tottunut katselemaan ohjelmia telkkarista ja virkkaamaan samaan aikaan – nyt sellaisesta ei voinut haaveillakaan. Kalevalapeitto jäi ja into lopahti ennen kuin se oli koskaan alkanutkaan. Kateellisena katselin somessa muiden tekemiä valmiita peittoja. 
Jääräpäinen luonteeni päätti, että jos muutkin pystyvät yhden peiton virkkaamaan, miksen minä pystyisi? Siitä syttyi uusi, periksiantamaton intoni peiton valmistumista kohtaan. (Vitsailinkin Instagramissa, että tämä peitto olkoon seuraavan 100v projekti :D)

Sotkanpesä
Maailman syntyKolmannen palan, Maailman synty, jälkeen virkkaaminen alkoi vähitellen helpottua. Neljännen palan, Kätketyn auringon, virkkaaminen oli jopa ihan kivaa – tunne, jota en todellakaan yhdistänyt

Lue koko postaus tästä