Kankaiset lautasliinat kruunaavat hääkattauksen

Viime viikolla törmäsin (jälleen kerran) Facebookin hääkirppiksellä tuotteeseen, jota en ollut muistanutkaan häähankinnoissani ottaa huomioon: kangaslautasliinat!

Minulle on ollut alusta asti ehdoton, että kankaiset lautasliinat meille tulee (ja Visa on onneksi ollut samaa mieltä), sillä pidän niiden fiinimmästä tunnusta, jota ei paperisista liinoista saa. Vähän hienommissa ravintoloissa rakastan kangaslautasliinoja, niiden tuntua ja niiden tuomaa fiiniyttä, joten halusin ehdottomasti tuoda tätä fiilistä myös häihimme. Fiilistä, joka on mielestäni hyvän ruokailukokemuksen yksi kohokohdista heti ruoan ja hyvän viinin jälkeen!

Vaikka koen kangaslautasliinat häissämme tärkeiksi, en ole tajunnut, että meidän täytyy itse ostaa ne, näimpä se on ostoslistalta unohtunut. Onneksi nyt muistui mieleen! 🙂


Löytöni oli kuitenkin todellinen lottovoitto, sillä paitsi saimme tarvitsemamme määrän kerralla, niin saimme ne todella hyvään hintaan (kangaslautasliinat ovat aika kalliita, varsinkin kun niitä lähtee 65 kpl etsimään). Liinat on itse tehdyt, joten jännitin vähän olisivatko ne juuri sellaiset kuin toivoin, mutta liinat nähdessäni pelko osoittautui turhaksi! Ne olivat varsin kauniit, hyväkuntoiset

Lue koko postaus tästä