Kapuloita jaksamisen rattaissa

Joskus omaa arkeaan on vaikea uskoa todeksi.

Kirjoittaessani ystävilleni arkemme kuulumisia mietin välillä väkisinkin, kuinka kukaan voi uskoa niitä todeksi.

Viimeinen puoli vuotta on ollut perheessämme kuin surkeimman B-luokan elokuvan käsikirjoitus. Siis sellainen, jossa päähenkilöille sattuu kaikkea ja koko ajan. Toinen toistaan uskomattomampia tapahtumia kerta toisensa perään ja katsoja ihmettelee, mitä käsikirjoittaja on oikein ajatellut tunkiessaan jokaisen tietämänsä kliseisen juonenkäänteen samaan puoleentoista tuntiin. Viimeisten minuuttien kohdalla katsoja vielä tuhahtaa, ettei tuollaista voisi koskaan oikeasti tapahtua.

Tähän täytynee vain todeta, että kyllä voi.

Syksyymme on mahtunut niin pieniä kuin isompiakin murheita ja se haaveilemamme tasainen arki on loistanut poissaolollaan vähintään yhtä kirkkaasti kuin öinen tähtitaivas.

Haaveita normiarjesta

Välillä katsoessani televisiosarjaa, jossa on lapsiperhe, huomaan miettiväni kuinka erilainen perhe on kuin omamme. Toki televisio on aina televisio ja tarjoaa tietynlaista mielikuvaa, mutta jostain, väsyneiden harmaiden aivosolujeni sokkeloista saan kaivetuksi muistoja jouluista, jotka sujuvat eri tavalla kuin

Lue koko postaus tästä