KESÄN 2018 TO DO LISTA

Ihanaa kun kelit ovat olleet näin kauniita jo pidemmän aikaa. Sitä tekisi mieli löhöillä takapihan juuri valmistuneella terassilla coca-cola tölkin kanssa aamusta iltaan, kuunellen radiota ja katsellen, kun lapset peuhaavat uima-altaalla. Tätä olenkin tehnyt aina, kun siihen on ollut mahdollisuus. 

Eilen hypittiin lasten kanssa trampoliinilla niin siinä samassa aloin pohtia tulevan kesän suunnitelmiamme. Pyrimme pitämään mahdollisimman stressi vapaan kesän,  eli mahdollisimman paljon rentoutumista, perheen kanssa vietettyä aikaa, ystäviä, grillailua ja muuta sellaista mukavaa. Miehelläni on vain 2 viikon kesälomat, kun taas itse lomailen lasten kanssa juhannuksesta elokuulle saakka. Listasin siis muutamia sellaisiakin juttuja mitä me voidaan lasten kanssa kolmistaan tehdä, kun iskä on töissä. 

LINNANMÄKI Bussiretki Helsinkiin ja huvittelemaan laitteissa. Linnanmäellä on mukavasti lapsille ihan ilmaislaitteitakin. Me varmaan tehdään juuri tällainen reissu ettei osteta rannekkeita vaan käydään kokeilemassa ne ilmaiset vempeleet, syödään hattaraa ja jäätelöä sekä nautitaan kauniista kesäpäivästä. Viime kesänä tehtiin samanlainen reissu ystäväpariskunnan ja heidän lapsien kanssa, se oli kyllä menestys!
SUOMENLINNATänne

Lue koko postaus tästä