Kiitoskorttien lähettäminen häiden jälkeen

Häiden viimeinenkin homma saatiin tehtyä, kun viimeinenkin kiitoskortti saatiin lähtemään.

Jotkut lähettää kiitoskortit heti häiden jälkeen, jotkut myöhemmin ja jotkut ei ollenkaan. Me kuuluttiin tähän keskimmäiseen kastiin, sillä me oltiin jo etukäteen päätetty, että kiitoskortit lähetetään kesän lopulla, noin 3-4 kuukautta häiden jälkeen siis.

Kiitoskortit tilattiin Smartphotosta valmiina kortteina, jotta homma olisi mahdollisimman helppoa. Valmiisiin korttipohjiin sujautettiin vaan omat kuvat paikalleen ja tekstit kylkeen. Halusin myös kiitoskortista vähän erilaisen, kuin normi kortit, mutta kuitenkin edes jotenkin noudattavan häissä käytettyjä teemoja. Koska en tällä kertaa aikonut teettää kortteja, oli perus neliöt poissa pelistä, sillä valmiina tilattuina ne eivät olisi olleet minun makuuni. Tarpeeksi selattuani löysin kuitenkin superihanan kortin, jonka onneksi myös Visa hyväksyi!

Kortteihin laitettiin perinteisesti kiitokset sekä extrana linkki hääsivullemme. Hääsivulla oli Google Drive -linkit hää- ja häämatkakuviin, jotta vieraat saivat ladata ja nähdä kuviamme. Yksinkertaisen kauniit korttimme sopivat meihin, häidemme tyyliin ja keräsivät myös paljon kehuja häävierailtamme. Olen kiitollinen, että meidän hääpotreteista tuli

Lue koko postaus tästä