Kokeilussa Sephoran huulinaamio

Kärsin näin talviaikaan kuivista ja lähes rohtuneista huulista. Siksi päätin viime viikolla kokeilla yhtä lokakuiselta Nizzan-matkalta ostamaani naamiota: ruusu-uutetta sisältävää huulinaamiota, joka näytti avaamattomalta tältä:Naamio oli niin kostea, että se oli hieman hankala levittää huulten päälle. Kuitenkin kun sain sen huulille, se lunasti 15 min vaikutusajan jälkeen lupauksensa kosteuttamalla ja pehmentäen huulia ihanasti. Vaikutus ei kuitenkaan ollut pitkäaikainen, koska jo seuraavana päivänä huulet tuntuivat kuivilta. :/ Myös naamion hankalan levittämisen vuoksi jouduin vähentämään pisteitä. Yleensä olen pitänyt Sephoran naamioista, mutta tämä huulinaamio valitettavasti oli pienoinen pettymys. 3/5

Lue koko postaus tästä