Konserttiasu





Ei mitään päälle pantavaa! Minulle ei mikään sovi! Minä en näytä missään hyvältä! 

Näitä ajatuksia on varmasti pyörinyt jokaisen naisen päässä silloin, kun pitäisi pukeutua ulos johonkin tilaisuuteen. Me suomalaiset naiset olemme niin kovin kriittisiä ja itsetunto, sen perään on täytynyt itse kunkin huhuilla. Ruotsalaiset ja virolaiset naiset mennä kopistelevat uljaina ja näyttävinä korkeissa koroissaan ja heitä pakostikin ihailee. Meillä aikuisilla naisilla on tuohon matkaa vielä, mutta silti olen kiinnittänyt tyytyväisenä huomiota siihen, että nuoremmat ihmiset kyllä haluavat pukeutua näyttävämmin ja tyylikkäämmin ja paremmin, kuin vuosia sitten. Oletko huomannut samaa? 

Itse olen aina rakastanut vaatteita ja seurannut muotia. Koskaan en ole pahemmin vaatteisiin törsännyt, vaan pyrkinyt niitä itse myös ompelemaan ja neuleita neulomaan. Rakkaus käsitöihin on ollut lapsesta asti, mutta vaatteita on pitänyt tehdä myös senkin takia, ettei ole ollut varaa niitä nuorena hankkia valmiina. Ompelemalla saattoi saada samantyylisiä tai jopa kivempia vaatteita, kuin muodissakin oli, mutta myös ikäviä naljailuja ja kateellisia

Lue koko postaus tästä