Kotiäidistä sijoittajaksi

Suomalaiset käyttävät Euroopassa eniten rahaa rahapeleihin. Yhteensä me kulutamme uhkapeleihin keskimäärin 570 euroa jokaista suomalaista kohden vuodessa, joista jäi tappiota n. 320 e henkilöä kohden. Sen sijaan suomalaiset sijoittivat n. 42e henkilöä kohden, kun taas esimerkiksi Helsingin pörssin keskimääräinen vuotuinen tuotto viimeiseltä 20 vuodelta  on ollut n. 6,1%. Eli sijoittamisella voittaa aina, kun taas rahapeleillä hyvin todennäköisesti häviää. (sijoittaja.fi)


Viime viikolla kävin Helsingin Nuorkauppakamarin Sijoitusseminaarissa, sillä sijoittaminen on ollut pitkään jo mielesssä, mutta aloittaminen tuntuu jotenkin super vaikealta kun vaihtoehtoja tuntuu olevan monia.  Seminaarissa oli paljon sellaista asiaa mitä jo tiesin entuudestaan, mutta se oli silti mielenkiintoinen kokemus ja sai paljon lisää faktoja jo aiemman tiedon rinalle. Erityisen mielenkiintoinen fakta oli korkoa korolle efekti, joka näkyy selkeäasti esimerkiksi tässä alla olevassa taulukosta. Esimerkiksi 10 000e sijoitus kasvaa 1% korolla 10 vuoden aikana 1 1046e kun taas jo 5% korolla sama summa olisi jo 6 289e. On siis erityisen tärkeää huomioida muutamankin prosentin

Lue koko postaus tästä